tiistai 12. maaliskuuta 2013

Idea kankaalle osa 1

Lupailin tuossa aikaisemmin (täällä), että kirjoittelen siitä kuinka vaatteeseen/kankaaseen saa painettua kuvan. Joten koska lupaukset täytyy aina pitää: tässä on ensimmäinen kahdesta minun suosimastani, helpposta tavasta painaa kuvia.

Siirto paperin avulla painaminen

Tämä on mielestäni kaikista helpoin tapa siirtää kuva kankaaseen. Tarvitset vain mustesuihku tulostimen, siirtopaperia (niitä on myynnissä muutamaa erilaista), silitysraudan. Ja tämän tavan hyvä puoli on siinä että kuva on aina viiva tarkka, saa painettua aivan minkälaisen kuvan tahansa eikä siinä vahingossakaan voi sotkea itseään tai painettavaa kangasta.

Step 1. Piirrä kuva jonka haluat painaa. Tee siitä peilikuva (varsin pakollista/suositeltavaa jos kuvassa on tekstiä). Tulosta valkealle pinnalle.
Step 2. Leikkaa kuvan ympäriltä ylimääräinen paperi siten että kuvan reunaan jää noin 5mm ylimääräistä.


Step 3. Aseta kuva kankaalle ruutupuoli ylöspäin. Laita silitysrauta puuvilla lämmölle, höyry pois ja silitä. Suosittelen aloittamaan keskeltä silittämisen siten että liikuttaa silitysrautaa vain hyvin vähän. Voi jopa antaa olla aivan paikoillaan muutamia sekuntteja. Jatka silittämistä kunnes joka kohtaa kuvasta on silitetty noin 1min.

Step 4. Anna kuvan jäähtyä

Step 5. Irrota ruutupaperi varovaisesti. Jos paperi ei lähde helposti irti toista kohdat 3-5.

Ei siis ole yhtään vaikeaa. Kuvassa olevan topin muutos on muuten kesken, mutta siitä sitten myöhemmin. Pitää muuten mainita, että näitä printtejä on nyt maailmassa kaksi kpl, sillä kun siskoni näki tämän halusi hänkin itseen maailman siisteimmän Batman printin...  Enkä kyllä ihmettele.

Ohje toiselle kankaanpainanta tavalle seuraa seuraavassa jaksossa...

Niin ja jos jotakuta nyt puri hirmuinen painanta kuume niin tätä siirtopaperia saa kaikista isoista marketeista ja myös esimerkiksi tilaamalla täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti